Saatesanat

En ole täysin vielä selvittänyt itselleni tämän blogin tarkoitusta tai sen tulevaa suuntaa. Tästä syystä myös pidän sen toistaiseksi poissa blogilistoilta ja hakukoneiden ulottuvilta. Aikomuksenani on muistella menneitä, masennuksen ja itsetuhon täyttämiä liian monia vuosia, sekä myöhempää parantumisprosessia. Tähän on kaksi motiivia. Ensimmäinen on itsetutkiskelun tarve: tuntuu, että jotain jäi sittenkin kesken tai käsittelemättä – ja se jokin on herättänyt minussa muutamina viime vuosina pelottavaa ahdistusta. Toinen motiivi on toivo siitä, että joku samojen ongelmien kanssa taisteleva ihminen voisi kokemusteni myötä löytää itsellensä apua.

On kulunut viisi vuotta siitä kun lopetin vuosia kestäneen yksilöterapian. Aloittaessani suhtauduin epäuskoisesti paitsi sen hyödyllisyyteen, myös kykyyni sitoutua käymään siellä kahdesti viikossa. Olen ikuisesti kiitollinen itselleni siitä, etten niinsanotusti jättänyt leikkiä kesken. Terapian loppuvaiheessa nimittäin jo vietin tähänastisen elämäni onnellisimpia hetkiä. Vaikka lapsuutenikin oli puitteidensa puolesta suht onnellista, tai vähintäänkin tavallista aikaa, luulen olleeni masentunut jo tuolloin. Minussa on alusta asti ollut jokin alakuloisuuden henki, ikioma riivaajani.

Masennukseni ilmenemismuodot ovat vuosien saatossa vaihdelleet. Yläasteiässä aloin tuhota itseäni ruumiillisesti, joskin hyvin lievästi verrattuna myöhempien vaiheiden verenvuodatukseen, muuhun kidutukseen ja täysin hallinnasta riistäytyneeseen syömishäiriöön. Ruumiillisessa itsetuhossa on se huono puoli, että se jättää ihmiseen näkyvät muistot. Vaikka masennus olisikin jäänyt vuosien taakse, se ei voi koskaan täysin unohtua kun on täynnä arpia, palovammoja ja vaikkapa bulimian aiheuttamia pysyviä vaurioita. Niiden tuottama häpeäntunne ja itsesyytökset kulkevat vieläkin mukanani.

Joku voisi sanoa, että tuhoan itseäni vieläkin, lähinnä käyttämällä liikaa alkoholia ja satunnaisesti muitakin huumaavia aineita. No, tiedostan sen kyllä itsekin ja olen hillinnyt jo paljon menoani sillä saralla. Absolutistiksi en ole ryhtymässä, sillä sitäkin on tullut kokeiltua useamman vuoden ajan – ja jostain syystä masennusoireeni olivat pahimmillaan juuri noina vuosina.